Kuvassa yllä pontikankeittoa metsässä kieltolain aikaan. - Kuvaaja Matti Luhtala, kuva Vapriikin kuva-arkisto.

Pontikankeitto Suomessa

Pontikka on laittomasti tavallisesti viljasta tai sokerista käyttämällä ja tislaamalla valmistettua viinaa. Nimitys pontikka tulee huonoa punaviiniä tarkoittavasta sanasta pontac (ransk. kylän mukaan), jota Ruotsissa käytettiin 1700-luvun lopulla.

Pontikankeitto, eli laittoman alkoholin eli pontikan valmistus, on Suomessa pitkän ja värikkään historian omaava ilmiö. Se liittyy läheisesti Suomen alkoholipolitiikkaan, erityisesti kieltolakiaikaan (1919–1932) ja sen jälkeisiin vuosiin. Tässä on katsaus pontikankeiton historiaan ja sen nykytilanteeseen Suomessa.

Raittiusmerkki. - Kuva Museovirasto.

Pontikankeiton historiaa Suomessa

Viinan kotipolton kiellot 1756 ja 1866. - Viinan kotipoltto oli sallittua ja melko yleistä 1700-luvun alkupuolella. Varsinais-Suomessa oli viinapannu joka kolmannessa talossa. Juopottelu lisääntyi, ja vuonna 1756 säädettiin kieltolaki, joka kumoutui jo neljän vuoden päästä, kun tilanomistajille ja kaupungeille myönnettiin kotitarvepoltto-oikeus. Viinan kotipoltto kiellettiin Suomessa taas vuonna 1866 keisarin edellisenä vuotena säätämällä lailla, jonka tarkoituksena oli kansan raitistamisen lisäksi mahdollistaa paloviinan verotuksen entistä helpompi kontrollointi.

Kieltolaki (1919–1932). - Jo vuonna 1909 säädetty kieltolaki vahvistettiin vasta tsaarin kukistuttua vuonna 1917, kun Venäjän väliaikainen hallitus siihen myöntyi. Kieltolaki astui voimaan Suomessa 1.6.1919, ja se kielsi alkoholipitoisten aineiden nauttimisen, valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen, anniskelun ja varastossa pidon muissa kuin lääkinnällisissä, tieteellisissä tai teknillisissä tarkoituksissa. Laki koski kaikkia sellaisia aineita, joissa oli enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia alkoholia. Näin ihanteellisen raittiusväen vuosikymmenien haave lopultakin toteutui. Monet varmaan uskoivat paremman ajan nyt koittaneen Suomen kansalle.

Todellisuus ei kuitenkaan ihan vastannut toiveita. Viinankäyttö alkoi suorastaan lisääntyä kieltolain aikana. Kieltolaki loi heti valtavan markkinan laittomalle alkoholille, erityisesti pirtun salakuljetukselle ja pirtutrokareista tuli ihailtuja sankareita. Myös pontikankeitto yleistyi nopeasti. Vanhat kotipolton taidot nousivat arvoon arvaamattomaan, ja vanhojen mestarien luo kerrotaan tulleen oppilaita läheltä ja kaukaa. Pian porisivat uusienkin mestarien pannut Suomen saloilla - joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.

Aapeli (Abel) Aapelinpoika Valkonen (1871 - 1933). - Alan miehiä on ollut kuvassa uunin vierellä loikoileva kuuluisa pontikankeittäjä, Aapeli Aapelinpoika Valkonen. Hänellä oli useampia lempinimiä, hän oli "Iso Abel", "Luntta" ja "Mörkö-Aapeli", jotka kuvan perusteella näyttäisivät olleen hyvinkin osuvia. - Kuvaaja Arvi Matilainen vuonna 1932, kuva Museovirasto.

Pontikankeittäjät toimivat luonnollisestikin salassa, ja heidän keittämänsä pontikka oli usein laadultaan kyseenalaista, jopa vaarallista, koska siihen saattoi sekoittua myrkyllisiä aineita. Salassa touhuilu oli suhteellinen käsite, sillä pontikan keittäjät kyllä tiedettiin, mutta yhteisen hyvän vuoksi monet hiljenivät.

Pontikankeitto oli erityisen yleistä maaseudulla, missä viranomaisilla oli vaikeampaa valvoa toimintaa. Viranomaisistakin monet, kuten Kylväjän mukaan lähes kaikki Etelä-Pohjanmaan poliisi- ja kunnanviranomaisetkin nauttivat pontikkaa, ja "kulkivat silti pää pystyssä kuin syyttömät".

Kieltolain päättyminen (1932). - Kieltolaki päättyi vuonna 1932 kansanäänestyksen jälkeen, ja alkoholin valmistus ja myynti siirtyivät Alkon monopolin haltuun. Tämä vähensi pontikankeittoa, mutta se ei kadonnut kokonaan, sillä kotivalmisteinen alkoholi oli edelleen halvempaa kuin Alkon tuotteet.

Salapolttaja - maakunnan häpäisijä. - Kuva Keski-Suomen museo. Kieltolain aikainen juliste, jolla on taisteltu yhteisrintamassa salapolttoa vastaan ja pyydetty ilmoittamaan poliisille, kun sellaisesta on ollut tietoa. Julisteen ilmaisut eivät jätä mitään epäselvyyttä siihen, mistä salapoltossa on kyse:

"Salapolttaja Maakunnan häpäisijä. Tuhlaa viljaa, raiskaa ja polttaa metsää, alentaa elintasoamme, kiristää verokuormaamme, lisää rikollisuutta, häiritsee järjestötyötä, tuo eripuraisuutta koteihin, lisää nuorisojuopottelua."

Sodanjälkeinen aika. - Toisen maailmansodan jälkeen pontikankeitto jatkui, erityisesti maaseudulla. Monet pitivät sitä osana perinteitä ja tapakulttuuria, ja pontikankeittäjät nauttivat usein paikallisen yhteisön suojelusta.

1980-luvulta 2000-luvulle. - Pontikankeitto väheni vähitellen, kun alkoholin saatavuus parani ja kuluttajien mieltymykset muuttuivat. Kotipolttoisen pontikan sijaan ihmiset alkoivat ostaa enemmän kaupallista alkoholia.

Salapolttimo. - Topeliaanisessa hengessä luotu hyvin kaunis litografia, "Salapolttimo Loviisan saaristossa". Kuva on julkaistu Topeliuksen teoksessa Matkustus Suomessa (1872-1874). - Kuva Loviisan kaupunginmuseo.

Korpikuusen kyyneleet

Pontikalla on kansan parissa ollut monenlaisia nimityksiä. Pohjanmaalla se on ollut pontikka, Karjalassa korpiroju, Hämeessä kuusenjuurikas ja lipeäkielisessä Savossa metsänviinin jumala. Muita nimityksiä ovat olleet ponu, korpiviina, sorretun voima, korven paloviina, kolme kertaa tiputettu ja korpikuusen kyyneleet. Nimitys korpikuusen kyyneleet viittaa kirkkaan viinan, "kyynelten", valuttamiseen piilossa metsän suojassa.

Portteripullot. - Kahdeksan kappaletta tammisaarelaisen Hultmans Bryggeri-nimisen panimon valmistamaa mietoa portteria sisältänyttä 1/3 litran vetoista pulloa. Pulloista seitsemän on vihreää lasia ja yksi ruskeaa. Pullot ovat valmistetut todennäköisesti kieltolakiaikana 1919-1932. - Kuva Suomen kansallismuseo.

Nykypäivä Suomessa

Laillisuus ja säännökset. - Nykyään kotioluen ja -viinin valmistus on sallittua kotikäyttöön, mutta pontikan (eli väkevien alkoholijuomien) kotivalmistus on edelleen laitonta. Tämä rajoitus perustuu terveys- ja turvallisuusnäkökohtiin, sillä väkevien alkoholijuomien valmistus vaatii tarkkaa tietämystä ja varovaisuutta.

Pontikankeiton nykytilanne. - Pontikankeitto on nykyään harvinaista, mutta sitä esiintyy edelleen vähäisessä määrin, erityisesti maaseudulla ja pienemmissä yhteisöissä. Joissakin tapauksissa pontikankeittoa pidetään perinteenä, ja sitä valmistetaan esimerkiksi juhlia varten.

Valvontaa on tiukennettu, ja viranomaiset puuttuvat pontikankeittoon, jos siitä tulee tietoja. Tämä on vähentänyt laittoman alkoholin leviämistä.

Viinatehdas metsän kätkössä. - Tämä ahkera yrittäjä on kuvattu kieltolain aikaan. Kuvaaja Matti Luhtala, kuva Vapriikin kuva-arkisto.

Modernit muodot. - Nykyään pontikankeittoon liittyy myös uusia ilmiöitä, kuten alkoholin valmistus kotioloissa, keittiöön sopivilla välineillä. Tällaista kotien pontikkatehtailua on kuitenkin torjuttukin tehokkaasti, kieltämällä pientislaus -välineiden myynti ja markkinointi.

Lisäksi internet on mahdollistanut reseptien ja tietojen jakamisen, mikä on tehnyt pontikankeitosta helpommin lähestyttävää.

Riskit ja ongelmat. - Pontikankeitto on edelleen riskialtista, sillä laiton alkoholi voi sisältää myrkyllisiä aineita, kuten metanolia, joka voi aiheuttaa sokeuden tai jopa kuoleman.

Viranomaiset varoittavat pontikan käytön vaaroista ja korostavat, että laillisten alkoholijuomien valinta on turvallisempaa.

Toivonliitto - Kieltolaki.

"Mä olen pieni tyttö, mut Toivonliitossa
me alkoholin valtaa vastustamme.
Niin moni heikko kantaa sen peikon kahleita.
Mut onneksi meillä onpi tiedossamme,
ett' ihmistä se pettää kun lupaa riemujaan."

Toivonliitto taisteli kieltolain puolesta kauniiden raittiuskasvatusta edistävien postikorttien ja runojen avulla, mutta sen ponnistelut hukkuivat lopultakin pirtun ja pontikan kuohuihin. - Kuva Museovirasto.

Tippavaaran isäntä. - Ääniradion legendaarisin radiohupailu oli Kankkulan kaivolla -sarja 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla. Viihdeohjelman ylivoimaisin kansansuosikki oli Tippavaaran 105-vuotias vanhaisäntä. Ikivanhuksen rakkain harrastus oli suunsoiton ohella viinan salapoltto ja pontikan naukkailu. Hahmoa esitti näyttelijä Oke Tuuri. - Kuvaaja István Rácz, 1959 - 1960, kuva Museovirasto.

Kuuluisia pontikkamiehiä

Tippavaaran vanhaisännän ohella Suomessa on muitakin kansan rakastamia pontikankeittäjiä. Heitä ovat Joel Lehtosen Putkinotkon Juutas Käkriäinen ja Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi eli Jooseppi Kenkkunen. Suuret kirjailijat ovat suhtautuneet kirjojensa hahmojen pontikankeittoon lempeästi ja katsoneet, että se on ollut melkeinpä hyväksyttävä tapa selviytyä köyhyyden kurimuksessa.

Kulttuurinen merkitys

Pontikankeitto on osa suomalaista kansanperinnettä ja kulttuurihistoriaa. Se liittyy vahvasti kieltolakiaikaan ja siihen, kuinka suomalaiset ovat suhtautuneet alkoholiin ja sen valvontaan. Nykyään pontikankeitto nähdään usein nostalgisena muistona menneistä ajoista, mutta sen laittomuus ja riskit pitävät sen marginaalisena ilmiönä.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että pontikankeitto on lähes loppunut, mutta se ei ole kadonnut kokonaan. Vaikkakin tosin viranomaisten mukaan lähes kokonaan. Se on kuitenkin edelleen pikkuruinen osa suomalaista kulttuuria, vaikkakin enimmäkseen pienen piirin harrastuksena tai perinteenä.

Lähteet
*Maisa Penttala ja Aija Välilä: Väkijuomateollisuus
*Yle: Kieltolaki – susi jo syntyessään
*HS: Tippavaaran isäntä
*Wikipedia
*Spectrum, WSOY
*Finna
*Fokus, Otava
*Facta, WSOY